26.7.2012

Shop shop shooop

Pitkästä aikaa pääsen esittelemään teille uusimpia ostoksiani. Olen siis toki tämän blogin hiljaiselon aikana ostellut ties kuinka paljon kaikkea, joten ehei, en ole ruvennut säästeliääksi! Kävin kiertämässä muutamaa vaatekauppaa ja ajattelin, että JES vihdoinkin menen alennusmyynneille! En ikinä onnistu ale ostoksille menemään ja nytkin kun vihdoin onnistuin, en edes löytänyt mitään... Hmph. Mutta, ei aina tarvitsekaan tuhlata satoja euroja, joten hyvä näin. Sain kuitenkin kaikkea uutta kivaa.

Rimmel Pro Peppermint, ah miten herkullinen! Täsä on testattava pikimmiten.
Mavala Mexico, erittäin ihana. Kokeilin jo tänään ja lakka levitty kuin unelma kynsille ja näyttää yhtä mahtavalta kynsillä, kun livena putelissakin. Tuossa lakkailussa olen käyttänyt kuviointiin Konad laattaa M60 ja kuviot on Mavalan Anchorange lakalla. Lisäksi vielä loppusilaukseksi kynsitarroja.
Technic Gardenia, ihan kiva, veikkaisin vahvasti että tämä yllättää minut kun kynnelle sitä sivelen. Toivon että positiivisesti!


Kellertävän vihertävä (?) paita, H&M, alennuksessa 7€. Rannekorut, 30kpl paketti, H&M, 4,95€.




Ja lisäksi pistettiin avokin kanssa matot uusiksi ala-aulasta ja yläkerran aulasta! Yläkerrassa oli pieni vihreänvalkoinen räsymatto, joka oli aivan liian pieni. Alakerrassa oli ruma väliaikamatto, joka luisui ja ryttääntyi AINA kun Luka innostui juoksentelemaan lelujensa perässä. Joten nyt on matot jotka ei luisu, nyt on matot jotka on tarkasti mitotettu ja nyt on matot jotka näyttää hyvältä!

Yläkerran aulaan, 80x240, 55€.

Alakerran aulaan, 100x250, 85€.

23.7.2012

Vaatehuone ojennukseen

Vaatehuoneemme on ollut muutosta asti (eli yli puolivuotta) aivan sekaisin, huiskin haiski, sikin sokin, niin ja näin... Mutta NYT asiaan tuli muutos! Ajattelin että eihän vaatehuone ole mikään rojuvarasto, eikä sinne heitellä ylimääräisiä sukkapareja ja verkkareita noin vaan. Hyi minua!

Kävimme avokin kanssa Sotkassa katselemassa, josko sieltä löytyisi yöpötää minun sänkyni puolelle. Siltä reissulta kuitenkin löytyi kivoja ja kauniita koreja! Alennusta oli joku parisen euroa per kori, joten hinnaksi ei jäänyt järin suurta summaa. Heti korit nähtyäni tiesin niiden sopivan vaatehuoneeseemme ja että nyt pistäisin sen kuntoon, kun kerta kesälomiakin viettelen!


Koreja oli joko valkoisia taikka tummanruskeita. Päädyimme kuitenkin valkoiseen, sillä tummanruskea voisi olla hieman hallitseva, sitäpaitsi vaatehuoneen hyllyt seinät ja katto on valkoinen, joten silloin vaatehuone pysyy hillittynä ja hentona. Korit on erittäin hyvän kokoisia, 53x33x26 joten tavaraa mahtuu ihan reilusti.

Tällainen järkytyshän tuo vaatehuone oli! Sikin sokin vaatteet mytyssä, tyhjiä pusseja ja yh, kaikkea krääsää ja kaikki sekasin! Ei siis mitään järkeä koko huoneessa. Onneksi osu Sotkassa silmään nuo ihanaiset korit! Olishan tämän kaaoksen toki saanut järjestykseen muutenkin, muttei ehkä niin pysyväksi ja nätiksi.

Eikä hommassa edes mennyt kauaa, kun vaan päätti että NYT tulee siistiä! Olenpa ylpeä itsestäni. Vaikka kesäloma onkin, vaikka laiskottaakin, vaikka puin päälleni vasta 14:00 niin silti olin niinkin reipas, että jaksoin tehdä jotakin siivoamiseen liittyvää.

Eli jos jollakin vaatehuoneen kanssa ongelmia, niin suosittelen tällaisia koreja. Ensinnäkin, ne ovat niin nättejä ja toisekseen... Pysyypähän järjestyksessä paremmin.

Mitäpä tykkäätte? Tulikos nyt muillekin "järjestely vimma"? ;)

Psst... Nyt suunnistan Prismaan ruokaostoksille ja poikkean pikaisesti kynsilakkaosastolle. Mitäs jos sieltä sattuisikin pitkästä pitkästä aikaan tarttumaan mukaan joku kiva pikku puteli. Vink vink.

22.7.2012

Lakkaus x 2

Kultainen kaunis lakka on peräisin Models Ownin purkista. Lakan nimi, Gold Rush. Erittäin kaunis lakka ja sopii mainiosti esimerkiksi juhliin tai illanviettoon. Miksipä ei myös kesäpäivänä uimarannalle! Lakkaa tarvitsi laittaa vähintään kaksi kerrosta, ellei pistä kerralla enemmän.
Mustat ruksit tehty Kiss!:in Nail art lakalla.

Pohjalla oleva liila lakka on Models Own Lilac Dream, päälle vetäisty Graffiti lakkaa Blue Burner ja valkoiset reunat Kiss!:in Nail art lakalla.

Graffiti lakalla on omasta mielestäni ehkä hivenen vaikeaa luoda erikoisia lakkauksia. Olettekos te keksineet hauskoja ja hienoja yhdistelmiä käyttäen Graffiti lakkaa? Kertokaa ihmeessä ja linkkailkaa kuvia, mukavaa nähdä millaista olette saaneet aikaiseksi. :)

20.7.2012

Esittelyssä hajuveteni

Laitanpa teille näytille kaikki hajuveteni, jotka suurimman osan olen saanut lahjaksi. Jokaisena kertana kun suihkautan tuoksuvaa hajuvettä päälleni, jokaisena kertana pohdin pitkään mitä tuoksua käyttäisin. Valinta on yleensä vaikea, sillä pidän jokaisesta tuoksusta aikalailla yhtäpaljon.

Naomi Cambell Cat deluxe With Kisses. Kaunis pullo, suloinen karvatupsu koristamassa pulloa. Tuoksu on erittäin miellyttävä ja on yksi lemppareistani. Mutta niinhän nämä kaikki? Tämän olen saanut isältäni tuliaisiksi hänen ulkomaanmatkaltansa.

Lacoste Dream of pink. Ensimmäisimpiä hajuvesiäni, jonka vuoksi myös kaikkein käytetyinpiä. Tämän tuoksun olen saanut ensimmäisenä lahjana rakkaalta miesystävältäni, noin kuutisen vuotta sitten. Tuoksusta pidän valtavasti ja aina tätä suihkauttaessa päälleni, tuo tuoksu mieleen yhteiset hetkemme seurustelusuhteemme alkuvaiheessa.

Escada. Kaikkein uusin tuoksuni, jonka sain lahjaksi isältäni ja hänen vaimoltansa kun täytin 21vuotta. Pullo on hajuvesistäni suurin. En ole kerennyt tuoksua monesti vielä käyttämään, mutta tuoksu on kuitenkin erittäin miellyttävä, pehmeä ja naisellinen.

Tämän putelin olen voittanut joskus pari kolme vuotta sitten (?) kun osallistuin kesälomani aikana johonkin aamuiseen chatin valokuvakilpailuun. Heh, kaikkeen sitä osallistuukin. Tuoksun nimi oli joku x-factor, mutta poistin tarran pullon kyljestä, sillä en nähnyt sitä kovin kivaksi. Tuoksu on kuitenkin ihan kiva, muttei ylttäne lemppari tuoksukseni.

Givenchy Play. Pullo on erittäin hauskan näköinen ja oivallisesti suunniteltu. Nimensä mukaisesti. Tämän olen saanut myös isältäni lahjaksi, taisi olla myös joku syntymäpäivä. Tuoksusta pidän erittäin paljon. Raikas ja leikkisä, sopii hyvin kun lähtee viettämään iltaa yökerhoon tai juhliin.

Dolce & Gabbana l´eau the one. Erittäin naisellinen ja "sivistynyt" tuoksu ja myös yksi lemppareistani, vaikken tätä kamalan paljoa ole käyttänytkään. Lahjaksi saamani pullo.

Escada Absolutley me. Sievä pullo ja tuoksu on herkullisen makea ja miellyttävä. Tätä on tullut käytettyä paljon viimevuoden puolella. Olen saanut tämän joululahjaksi.

Salvatore Ferragamo incanto heaven. Kaunis pullo, upea muotoilu. Tämä myös lahjaksi saamani hajuvesi. Yksi eniten käytetyimmistä tuoksuista.

Tässä perhepotrettia hajuvesistäni, kauniista tuoksuistani. Itse en ole koskaan ostanut hajuvettä itselleni, sillä saan usein lahjaksi tai tuliaisiksi ulkomaanmatkoilta. On hyvä että isäni ja miesystäväni osaavat valkata hyviä tuoksuja, niin voin aina luottaa heidän makuunsa. ;)

Onko teillä jollakin samaa tuoksua kun minulla? Mitä olette itse tykänneet tuoksusta ja pullojen muotoilusta? Kertokaa ihmeessä ja jos teillä on blogeissanne esittelyä omista hajuvesistänne niin linkkailkaa ihmeessä, luen mielelläni.

5.5.2012

Pilviset kynnet ja kisamaskotti

Näin kevään tulon kunniaksi lakkasin kynteni pitkästä aikaa! Teemana kovaa vauhtia puskeva kevät ja pilvinen taivas. Lakkoina käytin Models Ownin ihanan herkullista Top Turquoise lakkaa. Pilvet lakkasin normaalipaksuisella siveltimellä (hieman oli hankalaa oikean käden kynsien kanssa) ja lakkana käytin tällä hetkellä ainokaista valkoistani, eli ranskalaiseen manikyyriin tarkoitettua valkoista. Onnistuin kuin onnistuinkin.



Ja eilen päästiin myös seuraamaan jääkiekon MM kisoja! Kotikatsomossamme oli tietenkin mukana myös innokas koirani Luka, joka hoiti maskotin tehtävää.


* vink vink *
Luka tottui nopeasti paitaan ja tepasteli pitkin kämppää paita päällään, eikä enään edes huomioinut sitä. Minusta melko hauska hankinta! Paperikuusta löysin, kokoja oli muutamaa ja hintaa oli 8,90€.

2.5.2012

Piristystä blogiin!

Heippa hei ihanaiset lukijani! Nyt kun alkaa taas olla lumet poissa ja kesä puskee kovaa vauhtia kohti niin ajattelin alkaa herättelemään myös blogiani pitkiltä talviunilta. Kaipaisin nyt teidän kommenttejanne ja mielipiteitänne siitä, kuinka saada blogista taas luettava ja elävä.


Heitän teille nyt pientä galluppia, vastatkaa näihin kysymyksiin tai vapaasti omia mietteitänne.

Kaipaako blogini uutta ulkoasua?
Kiinnostaisiko teitä kynsilakkojeni esittely?
Haluatteko esittelykierroksen kotiini?
Enemmän postauksia siitä, mitä milloinkin olen ostanut?
Tahtoisitteko lukea mietteitäni ja kannan ottojani?
Pitäisikö alkaa taas lakkaamaan kynsiäni ja esitellä luomuksia?
Jotakin muuta, mitä?

Arvostan jokaisen vastausta todella todella paljon ja toivoisin että saisin nyt teistä energiaa ja voimia taas nostamaan blogini väsyneestä horroksesta, sillä kamerani tahtoo kuvata ja sormeni tahtovat kirjoittaa! :)
Kiitos ja kumarrus jo etukäteen!

27.4.2012

Nutrilett All in One testissä

Elikkä aloitin tänään Nutrilettin All in one 3 päivän "dietti". Tämän siis pitäisi auttaa laihdutuksen aloittamisessa ja poistaa kehosta nestettä. Tuossa aloitusoppaassa lukee "Nutrilett All-in-One - kaikki mitä tarvitset 3 päivän diettiin! Nutrilett All-in-One 3 päivän dietti auttaa pudottamaan painoasi. Pakkaus sisältää täysipainoiset ateriat kolmeksi päiväksi - aamiaisen, lounaan, päivällisen, jälkiruoan ja kaksi välipalaa joka päivälle. Mutrilett All-in-One on vähäenergiainen ruokavalionkorvike. Saat vain 830kcal päivässä, mutta silti kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet, jotka elimistösi tarvitsee.

Aamupalaksi sain tänään valita joko mansikka- tai suklaapirtelön. Ajattelin että kokeillaan sitä mansikkaa tänä aamuna. Purkkiin laitettiin 250ml rasvatonta maitoa ja pussissa olevat jauhot kipattiin sinne. Tämän jälkeen kunnolla sekotusta ja vatkausta. Kaadoin pirtelön lasiin ja siemaisin siitä hörpän. Ei välttämättä ihan minun makuuni, voin sanoa! Pirtelö meni vähän pakko pullalla alas. Normaalisti kun en ole tottunut aamupalaa juuri syömäänkään. Enkä käytä normaalisti maitoakaan, saatika pirtelöä, niin tämä erikoinen aamupala oli hieman nieleskelyä.

No sitten kipin kapin töihin ja välipalaksi piti syödä joko tomaatti- tai kasvisliemi. Lientä!? Valitsin tomaattiliemen. Pistin purkkiin kuumaa vettä 200ml ja jauheet sinne. Reippaasti sitten muki huulille ja suuhun. Suolaisen ja mausteisen makuinen tomaattiliemi valui pakotettuna kurkkua pitkin vatsaan. Hain lusikan ja ajattelin että josko lusikoiminen tekisi siitä helpompaa. No ehei, ei tehnyt. Liemi lillui edessäni, astiassaan melkein 30min ajan, välillä väkisin sitä tyhjentäen. Huh, ja tuollainenhan pitäisi jokaisen kolmen päivän aikana juoda? PLUS että liemi pitää syödä 2x päivässä ja jos tomaattiliemi oli noinkin kammottavaa niin miltähän mahtanee kasvisliemi suussa tuntua? Oksetti..

Huh, lounaaksi sain valita joko Karamelli/toffee patukan, Crispy suklaa patukan tai Premium tummasuklaa patukan. Erikoista että lounaaksi suklaapatukka. Minä kun vielä olen allerginen suklaalle, niin tämähän on kaikin puolin loistavaa! (No, allergiset reaktiot ei onneksi ole vakavia, pientä ihottumaa vain.) Patukaksi valitsin Crispy suklaapatukan. Mutustelin ja pyörittelin palasia suussani. Patukka oli tiivis ja täyttävä, hieman ehkä jauhoinen, ei voittanut Fazzerin suklaapatukoita.

Patukan jälkeen taas välipalaksi olisi pitänyt lientä hörppiä. Oksetti ajatuskin ja maistoin sen suussani. En todellakaan pystynyt enään lientä edes valmistamaan! Loppu leikki lyhyeen, en keksi mitään millä korvata tuota lientä! Päätin siis lopettaa koko touhun kesken, ihan suoraan yhteen päivään! Liemijauhepussit meni roskikseen suoraan... Olen joko nirso tai sitten tuo ei vaan ole ihmiselle tarkoitettua. Isäni heitti hyvän kommentin, "ovat niin kamalan makuisia niin väkisin tulee laihduttua, kun ei niitä pysty syömään." Heh.

Minun kokeiluni tällä tuotteella päättyi siis lyhyeen ja "dietti" jäi sikseen. Siirryin takaisin normaali ruokaan ja koitan keksiä jotakin muuta, hieman järkevämpää ja vähemmän oksettavaa syötävää.

Itse en suosittele tätä kenellekään! Ja tämä toki vain minun mielipiteeni. Kokeilkaa toki jos uskallatte. Huhhuh ja hyi hyi.