Jes, muutto olisi edessä! En malta odottaa millään, että pääsen sisustamaan ja laittamaan tavaroita paikoilleen ja muuta mahtavaa. Onhan se aika mahtavaa muuttaa omaan kotiin, oman kullan kanssa, kun kuitenkin näitä yhteisiä vuosiakin on jo kertynyt ja alkaa olla aikakin jo lentää kotoa pois omilleen. Pitkän etsimisen jälkeen, löytyi nyt upea ihana vuokrakämppä, jonne tahdon muuttaa ja jossa vuokrakin on kohtuun rajoissa! Äidillänikin on muutto ollut nyt käynnissä, niin olen saanut tavarat hyvin sieltä pois, mutta tavarat vaan piti viedä väliaikaiseen paikkaan jemmaan, kun itse pääsen muuttamaan vasta ensikuun alusta. Nyt on siis ollut tupla muutto hommat ja kiirettä on pitänyt, huhhuh! On pakattu, siivottu, kuljetettu tavaroita, kannettu huonekaluja, siivonnut lisää, hinnoitellut kirpputoritavaroita, lisää kannettu tavaroita ja sitten siivottu kokonaan. Nyt kun se on ohi, saa viikon ihan pienesti hengähtää, kunnes alkaa taas se raahaaminen, kantaminen, pakkaaminen, purkaminen ja siivoaminen. Onhan tämä mukavaa, tietää ainakin tehneensä jotain hyödyllistä ja mukavaa.
Tässä siis vain PUOLET tavaroista, jotka uuteen kämppäämme rahdataan. Toinen puolet vielä odottaa pakkaamista ja muuttopäivää.
Ja pieni muuttoapulainen tauolla.
Kiinnostaisikos teitä postaus, jossa esittelen kämpän tyhjänä ja täytettynä ja yleensäkin sisustus tyyliset postaus/postaukset? :)
23.10.2011
16.10.2011
Teippipidennykset
Olen rakastunut ja tykästynyt teippipidennyksiin! Halvemmalla pääsee ja helpommalla. Upea lopputulos ja ihanan pitkät ja paksut hiukset. Kun omani ovat melko ohuet, niin nämä ovat kyllä unelmat. Ostin pisintä hiusta mitä löytyi, tummanruskeana. Hintaa en tarkalleen muista, kun ostosta on jo aikaa, mutta kyllä se siihen kahteen sataan menee. Hiuksia on nipussa paljon, eivätkä kaikki päähäni mahtunut, mutta onpahan varalle hieman, jos joku osa sattuu menemään huonoon kuntoon.
Tässä omat hiukseni, harvat ja harottavat. Itse olen leikannut ja huomaahan sen, heh. Elikä ennen pidennyksiä,
Ja tässä sitten pidennykset päässä! Paksuutta runsain määrin lisää ja pituuttakin kivasti. Värjäsin nyt viimeksi astetta liian tummalla oman pääni, mutta eipä tuota värieroa juurikaan huomaa, kun nyt on taas omat hiuksenikin hieman haalistuneet. Mutta aivan ihanat, erittäin lämpimästi suosittelen kaikille parturikammoisille/vähä rahaisille/parturi käynteihin kyllästyneille, näppärä kotikonstein hoituva hiustenpidennys. Tämä kun on kuitenkin hiuksille ystävällisempi tapa (tai ainakin useammille hiuksille), kun sinettipidennykset. Hiukset ei vauritunut itselläni lainkaan ja nosto on helppoa.
Suosittelen kuitenkin hiuksia irrottaessa käyttää parturikampaamoista ostettavaa öljyä, jolla teipit ja hiukset saa irti. Ensimmäisellä kerralla en käyttänyt mitään aineita irrotukseen, että kuiviltaan vaan revittiin ystäväni kanssa tukka irti. Voin sanoa että JUMANKAUTA se sattui! Istuin siinä silmät vetisinä naama irveessä hampaita yhteen purren ja jaloilla maata polkien, kun sattui niin kamalasti, huh! Voin luokitella sen tukistuksen ja kivun määrän, että oli varmasti kolmanneksi kovin kipu mitä olen kokenut!
Ja jos joku kiinnostui, niin ensimmäiseksi kamalin kipu on se, kun pesin käteni (idiootti) tärpätillä, vai millä lieneen maalinpoistoaineella.. Luulin typeränä että tietenkin maali lähtee hyvin sillä aineella käsistäkin, kun kerta pensseleistäkin. En vaan ymmärtänyt että jos kädet on kuivat ja sellaista myrkkyä käsiinsä pistää niin menee kädet kyllä vereslihalle, punasinertäväksi ja tunne on vähintään yhtä polttava kuin tuli. HUH!
Toiseksi pahimmaksi kivuksi pääsi myös idiootti tekoseni. Jokainenhan varmaan tietää pienen punaisen pyöreän purnukan, jossa on salvaa, mitä voi laittaa esimerkiksi kaulalle jos on kurkkukipeä. Tiikerisalvaksi tätä kutsutaan. Minäpä sitten huulet rohtuneena pistin tätä myrkkiä huuliini ja ah sitä poltetta ja kipua! Raanan alla suu puolentunnin ajan eikä siltikään helpottanut täysin.
Tässä siis kolme vinkkiä yhtä tyhmille kuin minä! ÄLKÄÄ KOKEILKO! :) Iloista elämää.
Tässä hiukset niputettuna yhtä leveisiin pätkiin pareittain. Hiukset on helppo pistää päähän! Ostin hiukset ystäväni siskolta, joka on parturikampaaja. Hiuksia, teippiä ja muita välineitä kun ei enään nykyään saa "normaali ihminen", elikä vain parturikampaajat. Joka on ehkä hieman typerää, mutta joku fiksu tällaisen nyt sitten keksi. (En tiedä vaikka saisi jostakin muualta, mutta itse en mistään löytänyt, mistä itse saisin ostettua.) Serkkuni sitten joka on pidennyksiä muutaman kerran laittanut, suostui sitten minulle 40€ kustannuksella laittamaan hiukset päähän. Ensimmäisen hiusten nostamisen serkku myös hoiti, mutta seuraavan kerran äitini pisti minulle. Siksi erittäin näppärä homma, kun ilmaiseksi saan nostot tästä lähtien ja kun sen kuitenkin voi hoitaa melkeinpä kuka vaan, joka uskaltaa. Ensin siis otetaan pieni viipale omia hiuksia, otetaan yksi hius nippu josta irroitetaan teippisuoja, sen jälkeen tarrataan se oman hius viipaleen alle tyveen, otetaan teippisuoja pois toisesta nipusta ja läntätään siihen päälle. Näin teipit vastakkain liimautuvat yhteen ja oma hiukseni jää väliin. Suosittelen!
Ja tässä sitten pidennykset päässä! Paksuutta runsain määrin lisää ja pituuttakin kivasti. Värjäsin nyt viimeksi astetta liian tummalla oman pääni, mutta eipä tuota värieroa juurikaan huomaa, kun nyt on taas omat hiuksenikin hieman haalistuneet. Mutta aivan ihanat, erittäin lämpimästi suosittelen kaikille parturikammoisille/vähä rahaisille/parturi käynteihin kyllästyneille, näppärä kotikonstein hoituva hiustenpidennys. Tämä kun on kuitenkin hiuksille ystävällisempi tapa (tai ainakin useammille hiuksille), kun sinettipidennykset. Hiukset ei vauritunut itselläni lainkaan ja nosto on helppoa.
Suosittelen kuitenkin hiuksia irrottaessa käyttää parturikampaamoista ostettavaa öljyä, jolla teipit ja hiukset saa irti. Ensimmäisellä kerralla en käyttänyt mitään aineita irrotukseen, että kuiviltaan vaan revittiin ystäväni kanssa tukka irti. Voin sanoa että JUMANKAUTA se sattui! Istuin siinä silmät vetisinä naama irveessä hampaita yhteen purren ja jaloilla maata polkien, kun sattui niin kamalasti, huh! Voin luokitella sen tukistuksen ja kivun määrän, että oli varmasti kolmanneksi kovin kipu mitä olen kokenut!
Ja jos joku kiinnostui, niin ensimmäiseksi kamalin kipu on se, kun pesin käteni (idiootti) tärpätillä, vai millä lieneen maalinpoistoaineella.. Luulin typeränä että tietenkin maali lähtee hyvin sillä aineella käsistäkin, kun kerta pensseleistäkin. En vaan ymmärtänyt että jos kädet on kuivat ja sellaista myrkkyä käsiinsä pistää niin menee kädet kyllä vereslihalle, punasinertäväksi ja tunne on vähintään yhtä polttava kuin tuli. HUH!
Toiseksi pahimmaksi kivuksi pääsi myös idiootti tekoseni. Jokainenhan varmaan tietää pienen punaisen pyöreän purnukan, jossa on salvaa, mitä voi laittaa esimerkiksi kaulalle jos on kurkkukipeä. Tiikerisalvaksi tätä kutsutaan. Minäpä sitten huulet rohtuneena pistin tätä myrkkiä huuliini ja ah sitä poltetta ja kipua! Raanan alla suu puolentunnin ajan eikä siltikään helpottanut täysin.
Tässä siis kolme vinkkiä yhtä tyhmille kuin minä! ÄLKÄÄ KOKEILKO! :) Iloista elämää.
3.10.2011
Luka pieni pesusieni
Tuolta pääseekin tutkiskelemaan Lukasta kuvia ja videoita.
Nyt on aika nimittäin kulunut hurjan kovaa vauhtia koiruuden kanssa touhuten,
isäni kesämökkiä maalaten ja rempaten, äitini muuttoapuna ollen,
töissä iltavuorovahtina ja kouluttajana ja huhhei!
Kynnet on jääneet aivan huomiotta kun ei vaan kertakaikkiaan ole ollut aikaa
ja jos kynsiini olen edes harkinnut koskevani, huomaan kuinka loihkeilevia ne ovat! Hrrr.
Ehkä tässä kohta kiireiden hellitettyä pääsee taas panostamaan blogin henkiin herättämiseen!
Toivottavasti ette ole kyllästyneet ainaiseen odotteluun, kyllä olen täällä vielä. :)
(Pahoittelen kuvien erikokoisuutta. Olen muokkaillut kuvia eri kokoisiksi ja vasta sen jälkeen päättänyt pistää ne tänne, jolloin kuvakoot hieman kusee..)
(Pahoittelen kuvien erikokoisuutta. Olen muokkaillut kuvia eri kokoisiksi ja vasta sen jälkeen päättänyt pistää ne tänne, jolloin kuvakoot hieman kusee..)
Tässä pientä kuva rykelmää pienestä Lukastani,
8viikon ikäisenä.
9vko ikäisenä.
10½viikon ikäisenä.
11½vko ikäisenä.
13vko ikäisenä.
14vko ikäisenä.
Ja tällä hetkellä, pikkusta vajaat 15vko ikää.
Eikös Luka poika vain komene iän myötä? Kyllä voin sanoa että kerää kadulla katseita. Todella monet tulevat juttelemaan ja kyselemään ja kehumaan kuinka on komea/suloinen koira. Haustaa on että monet miehet kysyvät "minkä rotuinen?" kysymyksen sijaan "minkäs merkkinen?". Pistää hieman hymyksi. Miehet.
15.8.2011
Monen monta on asiaa
En ole vähään aikaan kerennyt kirjoittelemaan, kun niinkuin moni lukijani varmasti muistanee, pikku koiranpentu on nyt kotona. Luka on kyllä mahdottoman suloinen pikku kaveri. On nyt sitten mennyt hieman aikaa koiranpentu hommiin ja en ole kerennyt/jaksanut muuta. Mutta nyt sitten kynsijuttua, koiranpentuilua ja valokuvailua. Jokaiselle jotakin!
Väsäsin tällaiset hempeän vaaleansiniset kimalle kynnet. Nämä sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Ripauksenä vielä päälle, lisäsin pienet hopeiset kukat luomaan viimeistellyn lopputuloksen.
Tässä käyttämäni lakat. Tuo Models Ownin vaaleansininen on mitä hempein sininen.
Kokeilin pientä "valokuvastudio" piperrystä ja tällaista sain aikaseksi.
Herkullinen mehudrinksu. Värikontrastit minusta luovat erittäin mukavan fiiliksen kuvaan.
Ja pikku Luka. Ikää 7vko ja risat. Suloinen "karhunpentu". Oli ainoa pentueesta, jolla oli jo korvat nousseet pystyyn. Voiko siis tämän suloisempaa elävää olentoa ollakaan? Välillä hieman reuhakas, mutta silti niin suloinen.
Kotimatka kasvattajalta sujui erittäin hyvin. Luka oli kiltisti eikä reuhannut tai äännellyt ylimääräisiä. Hienosti on myös osannut sopeutua uuteen kotiin, ei ikävöinyt lainkaan sisaruksiaan tai äitiään, erittäin nopea sopeutumaan. :) Nyt vain ahkerasti opetettava kaikki mahdolliset tarpeelliset kikat ja käskyt, jotta Lukasta kasvaa "kunnon kansalainen".
Pyrin päivittelemään teidän iloksenne ja riemuksenne blogiani hieman useammin, mutta nyt tuo veijari vie aikaani mukavasti. :)

6.8.2011
Ripaus väriä blogi 1v
Eilen 5.8.2011 tuli blogillani täyteen tasan yksi vuosi! Ajatella, että siitä on tasan vuosi, kun ensimmäistä kertaa kirjoitin blogiini postauksen! Pientä taukoa on mahtunut välillä mukaan ja jopa yhteensä 70 postausta. Kynsijuttuja on ollut paljon, mutta myös vaateaiheisia postauksia on mahtunut mukaan, valokuvailuja ja eläin juttuja. Lukijoitakin kertynyt ihana määrä ja kommenteja sadellut runsain määrin. Tämä vuosi on ollut antoisaa minulle ja toivottavasti myös blogini lukijoille. Nyt tahtoisin jakaa suurimmanosan kynsilakkailuistani, joita blogissani on esiintynyt.
Tässä siis valtaosa lakkailuistani. Kuvia katsellessa oli hauskaa nähdä miten erilaisia lakkauksia olen luonut, kuinka jotkut ovat olleet melko kamalia ja jotkut sitten upeita! Bloggailuni tulee vielä jatkumaan innokkaana ja nyt vain kohti seuraavaa vuotta. :)

1.8.2011
Pienet tassut ja suloinen nassu
Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Viimeviikolla kävin katsomassa taas pentuja ja tälläkertaa valitsinkin sitten kahdesta yli suloisesta pennusta sen, kumpi minun mukaani lähtee luovutusiän tullessa. Sain myös jo kertoa minkä niminen koirasta tulee, jotta kasvattaja sitten osaa kutsua pentua jo valitsemallani nimellä. Päätös oli vaikea, koska molemmat pennut olivat mielettömän ihania, joten tarkkailin luonteita ja päätin sitten omani.
Saanko esitellä, tuleva koiranpentuni...
Kuvissa Luka pentu, 5vko ikäisenä. Älyttömän ihana, voisin tuijotella Lukan kuvia koko ajan, mutta pitää välillä keskittyä muuhunkin. Nyt alkaa siis vain armoton päivien laskeminen, jotta saan hakea pennun kotiin. Tarkoitus olisi siis saada poika kotiin 12.8. eli ensiviikon perjantaina! Iiiih! ♥
Malttakaa koiranpentu höpinöitäni, eiköhän ne aikanaan hellitä. Huomena luvassa kynsi postaus ja loppuviikosta myös jotain muuta kivaa luvassa.

28.7.2011
Mitä haluat tietää minusta?
Elikkä mitä kaikkea haluat tietää minusta? Nyt on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Teen sitten pienen esittelypostauksen minusta, johon valitsen satunnaisen määrän kysytyistä kysymyksistä ja laitan joitakin kuvia. Saatte sitten hieman tietoa siitä, minkälainen ihminen täällä tarinoi. :)
Kysymyksiä on mahdollisuus laittaa 4.8. asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)