20.3.2011

Kevät tulee, lumi sulaa

Pitkästä aikaa taas pääsen laittamaan juttua. Tässä pieni talvitauko tuli pidetyksi. Kynnet on ollut hoitolomalla kun tuppasivat katkeilemaan ja liuskottumaan ja aikaakaan ei ole ollut lakkailuun.
Mutta enempää selittelemättä tässä nyt vähän uusimpia kuulumisia.

Tällaiset kynnet nyt tällä kertaa. Pohjalla Mavalan New-York lakkaa ja valkoiset kuviot tehty Kiss!:in koristelulakalla.


Kävin myös vähän shoppailemassa kevään kunniaksi ja eteen osui upea laukku. Hintaa laukulla oli 38€. Nyt näyttää olevan vetoketju koristelu muodissa kun on noita näkynyt kengissä ja muissa enemmänkin. Erittäin hauska minusta.


Samalla löytyi ihanat kengät! Hintaa oli vain 20€, joten pakkohan ne oli mukaan ottaa. Oikeastaan koko kauppaankin menin sen vuoksi kun nuo kengät näin näyteikkunasta.

Viimeviikolla tuli myös netissä seikkailtua, kun ajattelin koruilleni etsiä telinettä. On ärsyttävää kun korut roikkuvat vain pöydällä olevan peilin reunoilla tai laatikossa piilossa. Eihän sitä edes sitten muista mitä koruja oikein omistaakaan ja tulee enemmän osteltua lisääkin! Löysin sitten siinä etsiskeltyäni sellaisen nettikaupan kuin Somanet jossa noita telineitä sitten oli.

Ostin tällaisen seinälle ripustettavan korupuunoksan, jolla oli hintaa 25€. Tähän sain hyvin roikkumaan pidemmät koruni ja nythän ne saan hyvin esille ja helposti käsien ulottuville. Noita olisin tosin voinut tilata kaksin kappalein, kun suurinosa koruistani jäi vielä vanhalle paikalleen roikkumaan. Ehkä pitää vielä uudelleen käydä tuolla SomaNetin puolella shoppailemassa.

Tämä upea korupuu myös tuli ostettua. Hintaa oli 43€, joka nyt on melko tuntuvan hintainen. Silti oli pakko ostaa, kun tuo oli juuri niin sopiva koruilleni kun voi olla. Ja kaikenlisäksi vielä upean näköinen. Tuohan menisi jo ihan koriste-esineenäkin.

Somanetissä oli kaikkea muutakin mukavaa, suosittelen käydä vilkaisemassa. Toimitus oli todella nopeaa, tilauksen tekemisestä ei mennyt kun pari päivää niin paketti oli tullut. Tavarat oli hyvin pakattuna ja ehjinä perillä.


Tällaista tälläkertaa. Madeirallakin olin viikon reissussa ja oli aivan mahtava reissu. Jos teitä kiinnostanee nähdä sieltä ottamiani kuvia ja kuulumisia, voin tehdä seuraavaksi Madeira postauksen. ? :)

5 kommenttia:

  1. Joo, tee madeira postaus: )! Oli muuten kiva kuulla sinustakin vaihteeksi: ).

    VastaaPoista
  2. Heh, kiva että en ollut niin kauaa pois että olisi lukijat kadonnut ja minut unohdettu. :)

    Nyt kun alkaa säätkin lämmetä ja valoa tulla enemmän niin innostus kynsiä kohtaankin taas tulee uudelleen esiin. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on melkein samanlainen korupuu, mutta ostin sen aika halvalla amazonista. Aika kätevä kyllä!

    VastaaPoista
  4. Nooooo, en jaksanu tehdä hintavertailuja. :P Tuo on kyllä tosi kätsy kun saa kivasti kaikki korut siihen esille. :)

    VastaaPoista

Kommentit piristää aina päivää! Piristä siis päivääni ja jätä jälkesi tähän. :)