20.7.2012

Esittelyssä hajuveteni

Laitanpa teille näytille kaikki hajuveteni, jotka suurimman osan olen saanut lahjaksi. Jokaisena kertana kun suihkautan tuoksuvaa hajuvettä päälleni, jokaisena kertana pohdin pitkään mitä tuoksua käyttäisin. Valinta on yleensä vaikea, sillä pidän jokaisesta tuoksusta aikalailla yhtäpaljon.

Naomi Cambell Cat deluxe With Kisses. Kaunis pullo, suloinen karvatupsu koristamassa pulloa. Tuoksu on erittäin miellyttävä ja on yksi lemppareistani. Mutta niinhän nämä kaikki? Tämän olen saanut isältäni tuliaisiksi hänen ulkomaanmatkaltansa.

Lacoste Dream of pink. Ensimmäisimpiä hajuvesiäni, jonka vuoksi myös kaikkein käytetyinpiä. Tämän tuoksun olen saanut ensimmäisenä lahjana rakkaalta miesystävältäni, noin kuutisen vuotta sitten. Tuoksusta pidän valtavasti ja aina tätä suihkauttaessa päälleni, tuo tuoksu mieleen yhteiset hetkemme seurustelusuhteemme alkuvaiheessa.

Escada. Kaikkein uusin tuoksuni, jonka sain lahjaksi isältäni ja hänen vaimoltansa kun täytin 21vuotta. Pullo on hajuvesistäni suurin. En ole kerennyt tuoksua monesti vielä käyttämään, mutta tuoksu on kuitenkin erittäin miellyttävä, pehmeä ja naisellinen.

Tämän putelin olen voittanut joskus pari kolme vuotta sitten (?) kun osallistuin kesälomani aikana johonkin aamuiseen chatin valokuvakilpailuun. Heh, kaikkeen sitä osallistuukin. Tuoksun nimi oli joku x-factor, mutta poistin tarran pullon kyljestä, sillä en nähnyt sitä kovin kivaksi. Tuoksu on kuitenkin ihan kiva, muttei ylttäne lemppari tuoksukseni.

Givenchy Play. Pullo on erittäin hauskan näköinen ja oivallisesti suunniteltu. Nimensä mukaisesti. Tämän olen saanut myös isältäni lahjaksi, taisi olla myös joku syntymäpäivä. Tuoksusta pidän erittäin paljon. Raikas ja leikkisä, sopii hyvin kun lähtee viettämään iltaa yökerhoon tai juhliin.

Dolce & Gabbana l´eau the one. Erittäin naisellinen ja "sivistynyt" tuoksu ja myös yksi lemppareistani, vaikken tätä kamalan paljoa ole käyttänytkään. Lahjaksi saamani pullo.

Escada Absolutley me. Sievä pullo ja tuoksu on herkullisen makea ja miellyttävä. Tätä on tullut käytettyä paljon viimevuoden puolella. Olen saanut tämän joululahjaksi.

Salvatore Ferragamo incanto heaven. Kaunis pullo, upea muotoilu. Tämä myös lahjaksi saamani hajuvesi. Yksi eniten käytetyimmistä tuoksuista.

Tässä perhepotrettia hajuvesistäni, kauniista tuoksuistani. Itse en ole koskaan ostanut hajuvettä itselleni, sillä saan usein lahjaksi tai tuliaisiksi ulkomaanmatkoilta. On hyvä että isäni ja miesystäväni osaavat valkata hyviä tuoksuja, niin voin aina luottaa heidän makuunsa. ;)

Onko teillä jollakin samaa tuoksua kun minulla? Mitä olette itse tykänneet tuoksusta ja pullojen muotoilusta? Kertokaa ihmeessä ja jos teillä on blogeissanne esittelyä omista hajuvesistänne niin linkkailkaa ihmeessä, luen mielelläni.

7 kommenttia:

  1. Mun suosikki on toi eka! Ennen käytin jotain summer day tuoksua mut sen valmistus lopetettiin, toi naomin tuoksu on ihana :)

    VastaaPoista
  2. Titti, no niin kyllä on. :) Ja pulloki on niin nätti. :)

    VastaaPoista
  3. Toi Escadan Absolutely Me on kyllä maailman ihanin hajuvesi! Sulla on tosi kivan olinen blogi, liityn lukijaksi :)

    Käy säkin kurkkaan mun blogi ja liity lukijaksi? ;)

    http://lindis93.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Linda, no niin kyllä on! :) Ja voi ihana kuulla, kiva saada uusia lukijoita ja kehuja. ^^ Aina lämmittää mieltä.

    Menenkin tästä heti kurkistamaan blogiasi. :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on paljon hajuvesiä! :o Ja multakin löytyy tuo Lacoste, nam. :)
    Ps, kiva blogi, ja teet nättejä kynsiä!

    VastaaPoista
  6. Oi sulla on just samat tuoksulempparit ku mulla :)

    VastaaPoista
  7. Oijoi oon vähän kade jo tuostakin hajuvesimäärästä! Itse omistan ehkä neljä eri hajuvettä ja nekin on melkein kaikki jotain "halpamerkkejä". :-D Kivanoloinen blogi!

    yeahyeahira.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit piristää aina päivää! Piristä siis päivääni ja jätä jälkesi tähän. :)