22.9.2010

Kevättä odotellessa

Nyt on (tai no jokunen aika sitten) tuo kyselykin päättynyt, jossa kyselin että minkälainen postaus olisi kiva lukaista. Voittajaksi nyt päätyi aihe "Laukkuni sisältö". Tällainen postaus siis luvassa jossakin vaiheessa. :)

Lakkailin tällaiset pirteän haileat kevään odotus lakkaukset eilen illalla. Pitkästä aikaa käytin konadeja ja ensimmäistä kertaa tuota perhos kuviotakin. Huomasin että pistän välillä kuviot ns. itselleni päin ja välillä katsojalle päin. Mutta perhosethan nyt lentelevät miten sattuu muutenkin. ;)

Kynteni maalasin näillä lakoilla. Kahta uutta Models Owniakin pääsin kokeilemaan. (klikkaa kuvaa isommaksi, jotta näet tekstit selvemmin.) Värit on niin että vasemmalta oikealle samassa järkestyksessä ja sormista ensimmäinen uhri oli peukalo. :)


Ja tässä vielä jotakin, jota takapihaltamme löysin.
Elikä kivaan kukka kuvioon asettautunut sieni rykelmä. Sievää, eikö? En kyllä tiedä mitä sieniä nuo mahtavat olla, mutta eipä sillä niin väliä, kun ei niitä syödä meinattu. ;)


Pssst, 2000 kävijän rikkoutumisen kunniaksi arvonta luvassa. Arvonnasta lisää muutaman päivän sisään. Kunhan keksin makoisan mukavat palkinnot. ;) Vastatkaahan myös tuohon kyselyyn sivun oikeassa laidassa,, se helpottaa arvonnan luomisessa.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanan kesäiset kynnet! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. :) Perhoset tuo aina niin kesän mieleen. ^^

    VastaaPoista

Kommentit piristää aina päivää! Piristä siis päivääni ja jätä jälkesi tähän. :)