9.8.2012

Blogiohjeita Bloggeriin

Eli ajattelin nyt pistää muutamia ohjeita bloggerin käytöstä, mitkä on monia mietityttänyt. Toivottavasti ohjeista on apua ja onnistutte toiminnoissa ohjeideni avulla. Nämä ohjeet on bloggeriin, joten osaa sanoa kuinka jollakin muulla sivulla toimii.

Miten tehdä favicon?
Faiconin itse tekeminen on helppoa. Tässä ohje faviconin tekemiseen.

Favicon on välilehdellä näkyvä kuvio nettisivun nimen edessä. (Kuva klikkaamalla isommaksi.)

Ensin teet haluamasi näköisen faviconin esimerkiksi paintilla tai muulla kuvanmuokkaus ohjelmalla. Teet kuvasta neliön muotoisen, muuten tämä ei onnistu, mutta kuvaa tehdessä se voi olla kuinka suuri tahansa, sillä myöhemmin muutat sen oikeaan kokoon generaattorilla. Kannattaa tehdä faviconista blogisi ulkoasun näköiseksi tai jos olet kehittänyt blogillesi jonkun logomerkin niin se on hyvä kuva faviconiksi.
 Kun olet saanut faviconin valmiiksi, mene Favicon Generator sivuille ja lataa kuva sivuille. Generaattori muuttaa tekemäsi kuvan juuri oikean kokoiseksi, jolloin se on lisäysvalmis.

Menet blogisi ulkoasun muokkaukseen ja sieltä löydät kohdan Favicon. Muokkaa painiketta painamalla pääset lataamaan kuvan ja tallentamalla muutokset favicon tulee käyttöön. Helppoa eikös?

___________________________________________________________________________________

Blogin ajan ja päivämäärän muuttaminen oikeaan?
Eli kun kirjoitat postauksen ja postauksen aika näyttäisi olevan 1:30, vaikka lähetit postauksen 13:30, niin tässä ohjeet aikavyöhykkeen muuttamielle, jotta saat ajan näkymään oikein.

Tämäkin hoituu myös erittäin näppärästi. Menet Asetukset valikosta Kielet ja muotoilu kohtaan. Muotoilu sanan alta löyty Aikavyöhykkeet ja valikko. Valikosta vaan rullailet alaspäin ja etsit kohdan (Gmt+02:00) Helsinki. Valitset tämän ja tallennat muutokset ja näin blogitekstiesi kohdalla näkyy aika oikein.

____________________________________________________________________________________

Sanavahvistus kommenttia lähettäessä pois?


Miten sanavahvistuksen saa pois?
Sanavahvistus joka tulee kommenttia jättäessä on monien kommentoijien mielestä ärsyttävä, sanavahvistukset on monesti erittäin erittäin epäselviä jolloin ei niitä tajua edes täydellisen näön omaava! Joten yleensä syy vähäisiin kommenttimääriin on juurikin tämä sanavahvistus. Kiireiset ja laiskat kommentoijat eivät jaksa alkaa tappelemaan sanavahvistusten kanssa ja pelkästään "Kiva blogi!" kommenttia jättävä kävijä ei koe kommenttinsa edes olevan sen vaivan arvoinen. Joten jos tahdot tämän sanavahvistuksen pois, hoituu se nopeasti ja helposti. Samalla tavalla sen myös saa nopeasti takaisin, jos siltä alkaa tuntua.

Eli menet Asetusten puolelta Tekstit ja kommentit Siellä on kohta "näytä sanavahvistus", nappaat siitä vain vaihtoehdon EI niin sanavahvistus poistuu käytöstä.
Tällä asetusten sivulla voit myös määritellä kuinka monta postausta per sivu näytetään, eli vaihdat vain numeron tuohon "Näytä enintään" kohtaan haluamasi määrän.

Tällä sivulla myös voit muuttaa kommenttien valvontaa. Eli jos vanhoihin postauksiisi kommentoidaan, etkä muista niitä katsella myöhemmin niin kannattaa muokata kohdasta "Kommenttien valvonta" ja täpätä kohdan "Joskus" ja laittaa siihen esimerkiksi 7. Tällöin viikon vanhoihin postauksiin tulleet kommentit menevät sinulla Kommentti kohtaan Valvontaa odottavat kommentit ja nyt ainakin huomaat vanhoihin postauksiin tulleet kommentit.

Siinä muutamia ohjeita. Oliko näistä hyötyä sinulle? Oliko joku näistä mietityttänyt sinua jo hetken vai kuulitko vasta ensimmäistä kertaa? :) Tahdotteko jatkossakin jotakin nippeli vinkkejä bloggerin suhteen vai onko kaikki jo tiedossa? ;)

16 kommenttia:

  1. Hyödyllisiä ohjeita, kiitos (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, tosi kiva kuulla! :)

      Poista
  2. Tosi kivoja ohjeita, en edes tajunnut että sanavahvistuksen saa pois :D mutta kiitos sinun, tajusin laittaa sen pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä vain. :) Tosi kiva kuulla että on ollut hyödyllinen postaus! :)

      Poista
  3. Mäkään en ollut ajatellutkaan sanavahvistusta, eli hyötyä oli :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Kiva kuulla! :) eipä mitään, kiva olla avuksi. :

      Poista
    2. Minusta tämä oli tosi hyödyllinen, kiva kun viitsit tehdä tämän. Kiitos! Ja vastaavista olisi kyllä kovasti iloa jatkossakin... :)

      Poista
  4. Hupsansaa, kommenttini lipsahti väärään paikkaan, sorry! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän toi nyt mitää. :) heh. Ja kiva kuulla! Vois joskus toisteki pistää samankaltaista postausta jos keksin muutamia juttuja joita neuvoa. :)

      Poista
  5. Toi sanavahvistus on tosi rasittava, itse en ees voi kirjoittaa blogeihin jossa se on päällä, kun ei vaan toimi. Vaikka kirjottais 100 kertaan oikein, se väittää silti että että on väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Iteki aina tappelen niiden kanssa. :D Toivottavasti tarpeeksi moni on tämän nähnyt. :)

      Poista
  6. Jee, kiitos! Sain itselleni faviconin! :D Täytyy askarrella joku hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma! Eikun vaan keksimään joku kiva. ;)

      Poista
  7. Sanavahvistus on rasittava, kun se on nykyisin niin epäselvä. Tosin mä en oo elokuun jälkeen muutenkaan voinut kommentoida blogeihin missä se on päällä. Ei vaan toimi. Vaikka laittais 100 kertaa sanavahvituksen oikein, väittää se että olis väärin. Eikä asia ole korjaantunut vaikka olen palautettakin laittanut, enkä ole saanut palautetta takaisin.

    VastaaPoista

Kommentit piristää aina päivää! Piristä siis päivääni ja jätä jälkesi tähän. :)